Jälleen kerran jalkapallosta.

Tänään alkoi remontti! Helileijaaaa!! Jälleen murehtimiskoulussa annettiin kova kotiläksy: palkkaamamme remonttireiska ilmoitti että hän ei pääsekään aloittamaan kuin vasta maanantaina. Voi petkule! No, senkös takia mieheni pomppasi aamulla ylös ja lähti etsimään uutta remonttireiskaa, kadulta (!), tuosta vaan. Ja 30min päästä se jo soitti, että löytyi, 20min päästä lähdetään asunnolle. Siis, mitä sanoinkaan siitä että asiat hoituu aina, vaikka ihan viime tipassa!

Se remontista. Viime aikojen tapahtumista hauskin oli ehdottomasti Brasilia-Argentiina - jalkapallopelin katseleminen televisiosta n. 15 hengen seurueessa, joista suurin osa oli miehiä. Tärkeintähän ei ole pelin seuraaminen, vaan pelin KOMMENTOINTI. Ensinnäkin haukutaan vuorotellen lähes kaikkia pelaajia, omia ja toisia, sitten valmentajia, sitten muistellaan aikaisempia pelejä, arvioidaan tulevia ja naljaillaan kotimaan seuroille. Ilmassa on sellainen älämölö, että tuskin kuulee omia ajatuksiakaan. Muutamia lainauksia kuulemastani:
"Nyt verta peliin!",
"Syö sormes Maradona!",
"Robinho palkitaan joka steppauksesta maastopyörällä" (Robinhon sponsori on brasilialainen pyöräfirma),
"Älkää herranjumala päästäkö sitä läskiä huumeveikkoa kentälle!!(Adriano),
"Tevez on viimeinen jäljellä oleva neanderthal-rodun edustaja" ,
"Jumalan käsi kelpaa enää argentiinalaisten kyyneleiden pyyhkimiseen",
"Pyöräile kotiapäin Robinho ja pysy siellä!!"
"Maradona näyttää vähitellen enemmän ja enemmän epäonnistuneen kauneusleikkauksen läpikäyneeltä vanhalta transulta Copacabanalla".
"Onko kellään ikävä Ronaldinhoa tai herra Oluttynnyriä (Ronaldo)? Ei ole."
Kaiken lisäksi kommentaattorina on kuuluisa pitkän linjan - ja joka urheilulajin- "asiantuntija" Galvão Bueno, jonka popularististen huruhurukommenttien kritisointi on jokaisen brasilialaisen sydäntä lähellä. Galvão muunmuassa edelleen odottaa sitä aikaa, kun Adriano ja Ronaldo vielä juoksevat yhdessä nurmella höyhenen kevyinä ja suoltavat maaleja. Muut brassit pitäisivät heidät mieluummin favelassa grillailemassa rasvamakkaroita ja kittaamassa olutta.
Brasilialaiset jalkapallofanit eivät nauti mistään niin paljon kuin argentiinalaisten voittamisesta, varsinkin niiden kotikentällä. Taannoinen voitto oli täkäisille mieluisa, sillä Brasilia vahvisti sillä pääsynsä maailmanmestaruuskisoihin ja Argentiinan matkalippu epävarmistui entisestään.
Maailmanmestaruuskisoista puheenollen, minkäköhänlaiseen kaaokseen tämä maa ajautuu vuonna 2014, kun kisat pelataan Brasiliassa? Sehän on sanomattakin selvää, että Brasilia voittaa. Jos Jumala tahtoo, kuten tapana on sanoa.

Pastellinsävyinen totuus.

Muistan kuinka ennen häitä (loistava) pappimme pyysi meitä kirjoittamaan elämästämme hänelle. Tuleva mieheni kirjoitti, kuinka meidän kulttuureitamme yhdistää ainakin yksi asia: ehdottomuus. "Luulen, että suomalaiset ovat ehdottomia joustamattomuudessaan ja brasilialaiset joustavuudessaan.( "Creo que el brasileño es rigurosamente flexible y el finlandés rigurosamente inflexible.") Onkohan näin? Ainakin jos suomalaisia ja brasilialaisia on verrattava keskenään, niin allekirjoitan väitteen. Mitä on sitten se ehdoton joustavuus? No sehän on tietenkin sitä, että kaikki (ja siis tässä tarkoitan siis melkein ihan kaikkea) on neuvoteltavissa. Totuudesta parkkisakkoihin ja kaikki niiden väliltä.

Perusehdottomana suomalaisena - joka siis olin ENNEN - olen ollut melkoisessa elämänkoulussa Brasiliassa. Asiat eivät vain ole niin tai näin, vaan ne ovat niin, näin tai noin -ihan riippuen tilanteesta. Brasilialaiset ovat niin juurtuneita hetkessä elämiseen, että heiltä on aivan turha odottaa sitoutumista menneisyyden tapahtumiin tai tulevaisuuden suunnitelmiin. Ja mikäpä siinä, olen tajunnut mikä valtava vapaus ja stressittömyys liittyy siihen, että saa keskittyä elämään hetkessä ja heivata hiiteen huolet tulevaisuudesta ja menneisyyden murheet.

Mutta kyllä täällä tulevaisuudestakin välitetään. Se toimii mainiona hetken piristäjänä. Tulevaisuutta nimittäin käytetään hyväksi kaiken kivan, iloisen ja mukavan suunnitteluun. Ja hahaa, tässä kohtaa suomalainen painaa taas totuusnappulaa, kirjoittaa kalenterin täyteen ja jää innolla odottamaan. Mutta brasilialainen ei. (Tuskin edes omistaa kunnon kalenteria). Brasilialainen keskittyi vain nauttimaan täysillä siitä ajatuksesta, mitä tulevaisuudessa VOISI tapahtua. Sitä, tapahtuuko asiat vai ei, ei juurikaan kannata miettiä kun eihän elämästä koskaan tiedä. Kyllä asiat aina lutviutuu.

Viisas mieheni sanoi aikoinaan, että mikäli suunnitelmissani on pysyä täysjärkisenä Brasiliassa, täkäläinen todellisuus on nähtävä pastellinsävyissä. Mikäli tätä yhteiskuntaa katselee suomalaisen totuuteen tottunein silmin, eteen aukeaa aika karua todellisuutta: räikeätä väkivaltaa, köyhyyttä, kurjuutta, lainvastaisuutta, epätasa-arvoa, rotusyrjintää, luonnon saastumista eli ilmiöitä, joita ei hyvin mielellään mieti jokaikisellä aamiaisella tai aina ennen nukkumaanmenoa. Pieni jousto totuuden suhteen tekee sydämelle hyvää, sillä Brasiliaa ei vaan saa parannettua yhdessä yössä, vaikka kuinka haluaisi. Pastelliliidut ovat siis pelastaneet yöuneni ja aamiaiseni.

Brasilialainen jousto näkyy ennenkaikkea arkipäivän neuvotteluissa, joissa voi saada ylipuhuttua itsensä pulasta kuin pulasta. Minä kutsuisin sitä systeemiksi, joka palvelee nimenomaan käyttäjiään. Elämässä tulee usein tilanteita, joissa on joustettava, joissa inhimillinen tekijä on otettava huomioon ja siinä brasilialaiset ovat ehdotonta eliittiä. Olen oppinut arvostamaan suuresti tätä käyttäjäystävällistä neuvottelukulttuuria, sillä se tekee elämästä niin paljon stressittömämpää ja vähentää turhia huolia. Tiukan paikan tullen ei tarvitse kuin laittaa naama asentoon, jossa kyynel on melkein tippumaisillaan, huokailla raskaasti, osoittaa katumusta mutta myös päättäväisyyttä siitä, että inhimillinen tekijä huomioonottaen minä olen oikeassa. Ja naps, asiat lutviutuvat! Mikä mahtava tunne onkaan, kun minua on ymmärretty ja minun vuokseni joustetaan! Vastaavasti eteen tulee myös tilanteita, jolloin minä olen velvoitettu joustamaan ja ymmärtämään. Ja mikä parasta, neuvottelukulttuuri lisää ihmisten välistä kanssakäyntiä, yhteisöllisyyttä, kehittää arviointikykyä ja pakottaa miettimään asioita muidenkin näkökulmasta.