Remonttipölyä.

Täällä on sormet, silmät, hartiat ja näppäimistö sellaisen remontti- ja sementtipölyn peittämä, etten ole ehtinyt blogille vähään aikaan. Eikä mielessä pyöri juuri nytkään oikein muut kuin remonttiasiat. Niistä on siis ihan pakko kirjoittaa.

Tämä remontti on opettanut ensinnäkin sen, etten ikinä, kuuna päivänä koskaan milloinkaan ala rakentamaan taloa. EN. Olkoon se merkki hulluksitulemisestani, jos ilmoitan ryhtyväni moiseen projektiin. Toivottavasti silloin joku lähimmäinen vie minut - vaikka vasten tahtoani - lähimpään mielenterveyttä tukevaan laitokseen niin pitkäksi aikaa, että luovun ajatuksesta lopullisesti.
Toiseksi sen, että nostan hattua ja kumarran syvään kaikille niille, jotka ovat säilyttäneet mielenterveytensä, avioliittonsa ja terveytensä rakennettuaan talon. Olkaa itsestänne todella ylpeitä.
Kolmanneksi sen, että remontissa vaaditaan paljon pidempää pinnaa, kuin mitä omistan tällä hetkellä. Remonttireiskojen oharit (meillä vain viisi kertaa saman miehen kohdalla), tiukan budjetin sisällläpysyminen, epämiellyttävät yllätykset, työn lisääntyminen mitä enemmän remontoi, vanhanruostuneenrikkoutuneen korjaaminen sen sijaan että saisi ostaa tilalle uutta, aviomies jolla on välillä ihan käsittämättömän hullu - ja periksiantamaton - maku sisustuksen suhteen ja ennenkaikkea tunne siitä, ettei työt lopu tekemällä saavat otsani toisinaan rypistymään. Asialle on tehtävä jotain.
Neljänneksi remonttialan sanastoa portugaliksi - sanoja, joita en varmaan koskaan tule tarvitsemaan.
Viidenneksi sen, kuinka väsynyt sitä voikaan olla, kun saapuu kotiin raaputettuaan maalia irti vanhoista ikkunoista ja ovenpielistä yhdeksän tunnin ajan.
Kuudenneksi sen, kuinka kivaa on nähdä oman kättensä jäljet.
Seitsemänneksi sen, kuinka mahtavaa olisi asua lähellä omia vanhempia, jotka auttavat kaikessa työtunteja laskematta ja antavat tärkeitä neuvoja ja ohjeita.

Ja tietenkin sen, että mihin tahansa sitä ryhtyykään elämässä, ei saa luopua toivosta. Toivo se meidänkin remonttia kannattelee.

Jälleen kerran jalkapallosta.

Tänään alkoi remontti! Helileijaaaa!! Jälleen murehtimiskoulussa annettiin kova kotiläksy: palkkaamamme remonttireiska ilmoitti että hän ei pääsekään aloittamaan kuin vasta maanantaina. Voi petkule! No, senkös takia mieheni pomppasi aamulla ylös ja lähti etsimään uutta remonttireiskaa, kadulta (!), tuosta vaan. Ja 30min päästä se jo soitti, että löytyi, 20min päästä lähdetään asunnolle. Siis, mitä sanoinkaan siitä että asiat hoituu aina, vaikka ihan viime tipassa!

Se remontista. Viime aikojen tapahtumista hauskin oli ehdottomasti Brasilia-Argentiina - jalkapallopelin katseleminen televisiosta n. 15 hengen seurueessa, joista suurin osa oli miehiä. Tärkeintähän ei ole pelin seuraaminen, vaan pelin KOMMENTOINTI. Ensinnäkin haukutaan vuorotellen lähes kaikkia pelaajia, omia ja toisia, sitten valmentajia, sitten muistellaan aikaisempia pelejä, arvioidaan tulevia ja naljaillaan kotimaan seuroille. Ilmassa on sellainen älämölö, että tuskin kuulee omia ajatuksiakaan. Muutamia lainauksia kuulemastani:
"Nyt verta peliin!",
"Syö sormes Maradona!",
"Robinho palkitaan joka steppauksesta maastopyörällä" (Robinhon sponsori on brasilialainen pyöräfirma),
"Älkää herranjumala päästäkö sitä läskiä huumeveikkoa kentälle!!(Adriano),
"Tevez on viimeinen jäljellä oleva neanderthal-rodun edustaja" ,
"Jumalan käsi kelpaa enää argentiinalaisten kyyneleiden pyyhkimiseen",
"Pyöräile kotiapäin Robinho ja pysy siellä!!"
"Maradona näyttää vähitellen enemmän ja enemmän epäonnistuneen kauneusleikkauksen läpikäyneeltä vanhalta transulta Copacabanalla".
"Onko kellään ikävä Ronaldinhoa tai herra Oluttynnyriä (Ronaldo)? Ei ole."
Kaiken lisäksi kommentaattorina on kuuluisa pitkän linjan - ja joka urheilulajin- "asiantuntija" Galvão Bueno, jonka popularististen huruhurukommenttien kritisointi on jokaisen brasilialaisen sydäntä lähellä. Galvão muunmuassa edelleen odottaa sitä aikaa, kun Adriano ja Ronaldo vielä juoksevat yhdessä nurmella höyhenen kevyinä ja suoltavat maaleja. Muut brassit pitäisivät heidät mieluummin favelassa grillailemassa rasvamakkaroita ja kittaamassa olutta.
Brasilialaiset jalkapallofanit eivät nauti mistään niin paljon kuin argentiinalaisten voittamisesta, varsinkin niiden kotikentällä. Taannoinen voitto oli täkäisille mieluisa, sillä Brasilia vahvisti sillä pääsynsä maailmanmestaruuskisoihin ja Argentiinan matkalippu epävarmistui entisestään.
Maailmanmestaruuskisoista puheenollen, minkäköhänlaiseen kaaokseen tämä maa ajautuu vuonna 2014, kun kisat pelataan Brasiliassa? Sehän on sanomattakin selvää, että Brasilia voittaa. Jos Jumala tahtoo, kuten tapana on sanoa.

Murehtiminen.

Etukäteismurehdinta. Joko olen siinä todella hyvä, tai sitten brasiliaiset syntyvät joku ihmeellinen siru päässään, joka estää kaikentyyppisen etukäteismurehdinnan. Olenkin päättänyt ottaa tulevan asuntoremontin peruskurssina opintielläni kohti brasilialaistumista tässäkin asiassa. Jo pelkkä remontin suunnittelu on tarjonnut aikamoiset kotiläksyt. Remonttireiska käväisi meidän kanssa asunnolla, ei merkinnyt mitään ylös, katseli paikkoja ylimalkaisesti, ja heivautti ilmaan hinnan, joka lähti halpuudessaan kyllä aika kauaksi maanpinnasta. Asunnon omistaja maksaa remontin, mutta sille on tarkka yläraja, ja nyt taistelen täysillä sitä murehdintaa vastaan, että pystytäänko budjettiin sisällyttämään kaikki tarpeellinen. Viisas mieheni vaan toistelee, että "deixa que eu me preocupo" eli jätä asia minun murehdittavakseni. Mutta murheenani on juuri se, että tiedän, ettei se sitä murehdi. Tuntuu siltä, että me suomalaiset luulemme, että mitä enemmän asioita murehdimme etukäteen, sitä varmemmin mikään ei mene pieleen.
Kaikkien hupaisinta tässä brasilialaisten murehdittomassa maailmassa on se, että asiat todellakin aina lutviutuvat parhain päin. Aika usein vasta viime tingassa, mutta mitäs väliä sillä on, kun ennen sitä kukaan ei ole jaksanut asian eteen murehtia.
Ahhh, ompa tässä taas oppituntia kerrakseen. Mutta tämän haluan oikeasti oppia, sillä ei ole mitään naurettavampaa kuin olla se ainoa Erkki, joka huolehtii asioista etukäteen. Suomessa se on joukkokokemus ja osa kollektiivista identiteettiä, mutta täällä sitä on asian kanssa ihan ypöyksin.

Blogi uuteen nousuun.

Nyt taytyy oikeasti ottaa itsea niskasta kiinni, muuten tama blogi näivettyy ennenkuin edes on paassyt kunnon kasvuikaan. Ajattelin samalla etta omaa rimaa on alennettava, ja alettava kirjoittamaan myos paljon arkisemmista asioista. Ei vaan aina jaksa odottaa niiden hienoimpien ajatusten ilmaantumista, varsinkin kun joskus niita ei vaan tule vaikka kuinka odottaisi.

Mielessa on pyorinyt viime aikoina asuntoasiat ja se heinakuun alusta lahtien alkanut tyonhaku. Yhta hakua tamanhetkinen elama, ja kovasti jo odotan sita vaihetta kun elama tuntuisi vahan staattisemmalta. No, asuntoasiat nayttaisi olevan onnellisesti siina pisteessa, etta uusi ihana koti on loytynyt, ja pienen rempan jalkeen muutto olisi edessa lokakuun loppupuolella. Tyonhaku sen sijaan jatkuu ja jatkuu....

Mistas Brasiliassa puhutaan talla hetkella? No, vaikka maailmalla eletaan taloudellista kriisia, taalla on poliitikkojen paat lyoty yhteen pohtimaan, mihin kaikkeen viime vuosien öljylöydöistä saatavat miljardit tulisi sijoittaa. Siis ongelma tuokin, ylimaarainen raha! Eri alojen ministerit tietysti puolustavat omaa aluettaan ja vakuuttelevat kuinka tieteen/koulutuksen/terveydenhuollon/urheilun/kulttuurin/teknologian/energiatuotannon/ympariston pitaisi saada kunnon pala kakusta. Lula myos painotti kuinka iso osa rahasta tulisi sijoittaa ulkomaille -tuottamaan lisaa rahaa. Rupesin miettimaan tata asiaa ihan humanistille simppelista nakokulmasta, taloustieteilijoista viis. Sen sijaan etta raha sijoitetaan maan rajojen ulkopuolelle tuottamaan LISAA rahaa, miksei Brasilia voisi kerrankin olla viisas ja sijoittaa kunnon naisen tavoin ITSEENSA. Se on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Julkinen terveydenhuolto ja sairaalat kuntoon, kouluihin laadukas opetus ja virallinen minimipalkka 500 reaalista 1000 reaaliin. Voi harmi kun en ole tämän maan diktaattori!

Karnevaalitkin on lahestymassa ja virallinen ohjelma on jo julkaistu! Oma valmentautuminenkin on alkanut - sambatanssitunneilla! Ensimmaisen tunnin saldona oli havainto, ettei samba lähdekään jaloista, vaan korvien välistä!! Opettajana oli maailman parhaimman ryhdin ja säteilevimmän hymyn omaava muodokas mulattinainen, joka opetti etta sambaus lahtee upeasta ryhdista ja hymysta, jotka taas lahtevat ajatuksesta että "Olen erityinen!" Palasin tunnilta kotiin aivan selkää särkevän ryhdin kera ja kivan hymyn kera :) Taytyy olla tarkkana ettei ne karkaa arjen puserruksessa...