Elämäni on ollut viimeiset 4kk aikalailla yhtä siskonpetien petaamista. Tämä jakso on tuonut mukanaan kaikenlaisia tunteita laidasta laitaan, kokemuksia ja ennenkaikkea sitä elämän peruspuuroa eli kasvamista, joten kirjaampa muutaman asian aiheesta tällekin palstalle.
Siitä lähtien kun muutin Rioon olen pedannut petejä kotini lattialle yhdelle jos toiselle ystävälle, ja ystävän ystävälle. Jos kansalaisuuksien ja määrän mukaan mitattaisiin, niin porukasta saisi jo edustajat suurehkoon YK:n kongressiin. Olen kuullut niin monien ystävieni (ja äitini!) sanovan että "sinä ja miehesi olette hulluja kun aina tarjoatte kotianne kaikenmaailman kulkijoille!" ja 5,5 vuoden kokemuksen jälkeen olen pikku hiljaa päätymässä siihen, että ystäväni ovat oikeassa. Ainakin osittain.
Pidän solidaarisuutta ja asioiden jakamista uljaina arvoina, joita yritän ylläpitää elämässäni. Minun kotini on sinun kotisi ja sitä linjaa. Ja lieneekö sattumaa se, että olen naimisissa ihmisen kanssa, joka on joskus jopa sanonut jotakin niinkin punaista kuin: "vieraat opettavat meidät ymmärtämään, kuinka kaikki on loppujen lopuksi yhteistä, ei tässä maailmassa kukaan mitään loppujen lopuksi omista!" Kaunis ajatus... mutta 4kk taottoman kestityksen jälkeen sitä huomaa olevansa aikalailla tavallinen kuolevainen ja punaiset aatteet tuntuu loppujen lopuksi aika utopistisilta.
Kun koti lopulta riisui hostellivaatteensa ja puki päällensä pyjaman, sitä alkaa huomaamaan mitä loppujen lopuksi ikävöi eniten, tässäpä lista:
-Töistä ei tarvitse juosta hiki otsalla kotiin vieraita viihdyttämään.
-Töiden jälkeen saa olla millä tuulella tahansa,
-Töiden jälkeen kotona saa puhua juuri sitä kieltä mihin sillä hetkellä riittää energia
-Töiden jälkeen saa rauhassa jutella aviomiehen kanssa
-Töiden jälkeen saa jäädä kaupungille humputtelemaan työkavereiden kanssa
-Töiden jälkeen saa mennä suoraan päiväunille.
Mitä tästä huomaamme....tärkein hetki päivästä on se kun pääsee töistä ja on ihan pakko saada tehdä just sitä mitä lystää. Se on loppujen lopuksi pieni hetki päivästä, mutta sitäkin tärkeämpi sielulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti