Taas on lähestymässä se päivä, jolloin käteen ilmestyy lentolippu Suomeen. Lentolippu kesään jonka hyvästelin reilu vuosi sitten. Tunnustan tässä ja nyt, että minun Suomi on aina pukeutuneena kesämekkoon, järvet sihisee sinisinä ja metsät kirkuu vihreinä. Vaikka kuinka yritän talvikuukausien aikana sisäistää ihmisten lähettämien kuvien avulla, että eihän siellä mikään kesä ole, niin alitajuntani tasolla koen kuvat pelkäksi salaliittoteoriaksi, sillä minun Suomessa on aina kesä. Herranjestas, aina kun olen siellä siellä on kesä! Kyseessä on siis täysin empiiriseen tutkimusaineistoon perustuva uskomus.
Samaa logiikkaa seuraten "Suomessani" asuvilla ihmisillä on myös aina loma. Siellä ei tunneta arkea, vaan treffejä sovitaan mille viikonpäivälle tahansa, ystävät reissaa kaupungista toiseen juhlien perässä ja kaikilla on koko ajan kivaa. Olen kyllä saanut kyllä kuulla monien realistien suusta että "Maija, sun ympärillähän on aina sellainen juhlan ja eksotiikan aura, kun vihdoinkin olet täällä." Mutta puhukoot mitä puhuu, minun Suomessa on aina kesä, kaikilla aina loma ja lomafiilis ja hyvin usein kaikennäköistä juhlaa ja reipasta riemua.
Ei hassumpi maa! Ulkosuomalaisella on lopun ikää kannettavanaan yksi psykologinen pähkinä, eli suhde kotimaahaan ja tämä on minun ratkaisuni asiaan. Toisaalta jos ikävä joskus sattuisi kasvamaan liian suureksi tähän kesä&kärpäset -maahan, niin ei muuta kun ostamaan lentolippua marraskuun loppupuolelle ja tallaamaan mustaa asfalttia pariksi viikoksi. Siinä olisi sitä realismia kaikille tajunnan tasoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti