Brasiliassa saudade -sanaa kuulee käytettävän päivittäin. Jos esimerkiksi jonkun ystävän näkemisesta on kulunut muutama viikko, sieltä se lause tulee kuin kaupanhyllyltä : " Voi miten ikävä mulla on sua ollut!" tai "Olin kuolemaisillani ikävään!" Jaahas?! Samoin ikävästä puhutaan jo ennnenkuin sitä ehtii edes tuntemaan. Jos joku on lähdössä matkalle, on hyvä jo etukäteen sanoa, kuinka tulee ikävöimään sinua ja naapurin Erkkiä. Yleensä on myös soveliasta kirjoittaa matkalla ollessaan, kuinka ikävöi ystäviä ja perhettä. Kyllä on nostalgista porukkaa.
Aluksi näin perusteellinen ikävän läsnäolo arjessa tuntui hieman hassulta, mutta nyt, neljän vuoden jälkeen, uin kuin kala vedessä ja pidän ikävästä puhumista lähes itsestäänselvyytenä. Niin sitä oppii maan tavoille.
Portugalinkielessä on myös keinonsa päästä eroon ikävästä. Se "tapetaan". Aina kun palaan tänne Suomiretkiltäni, täkäläiset ystäväni kysyvät: "noh, saitkos kaiken ikävän tapettua?" Ja yleensä saan, mutta aina sinne mielen nurkkiin jää jotain ja nopeasti kerääntyy uuttakin.
Kokonaan toinen juttu on sitten se ihan konkreettinen ikävä omaan kotimaahan. Sen kanssa kaikki ulkosuomalaiset joutuvat tekemaan jonkinlaisen näennäisen aselevon. Oma aseleponi keskeytyy aina silloin tällöin, ja aina yhtä yllättäen. Joskus saatan kulkea kaupan ohi, jossa olen ollut äitini kanssa kokeilemassa mekkoja, tai käydä ravintolassa, jossa olin syönyt rakkaan suomalaisen ystäväni kanssa illallisen. Tämä kaupunki alkaa olla täynnä paikkoja, jotka kertovat ja muistuttavat jollain tavalla Suomesta ja rakkaista suomalaisista. Mutta onneksi olen täällä, ikävän luvatussa maassa, jossa saan rauhassa tehdä ikävästäni numeron, ja minulta korkeintaan kysytään "no, koskas menet seuraavan kerran tappamaan sen Suomeen?"
4 kommenttia:
Oiiii... mullakin on ikävä sua! Hassua... yhtä lailla sun muutto sinne toi MEILLE tänne sen ikävän, jonka kanssa on saanut opetella elämään ja joka välillä iskee kuin tuhat volttia! Mutta sit siitäkin pitää vaan osata nauttia jollain masokistisella tavalla, ku ei muutakaan voi!
Kyllä sitä ikävää tai haikeutta podetaan täälläkin milloin mistäkin asiasta- tällä hetkellä haikeutta menetetystä nuoruudesta, vaikkei vanhanakaan ole kyllä paha olla. Kai sitä ihminen aina haikailee jotakin...jos yleensä tuntee enää mitään!
Maiskun ikävää välillä ajattelen, kun kun ajan puolessatoista tunnissa tytöille Helsinkiin.
Toivottavasti ei ikävä ei saa sinulle kuitenkaan juilimista rintaan ja täpästelyä silmiin.
Mullaki on sua ikävä! Mömmöillään taas kesällä:)Mömmömäiset terveiset täältä Turust(Liedost)
On siis ikävä, että sillee,nyyh. terv. salanimi Lunarcita<3
Hauska ajatusleikki tuo saudade ja ikävän tappaminen. Suomessahan sillä ikävällä on kaksois- tai kolmoismerkitys: sen lisäksi että ikävöidään jotakuta tai jotakin, ikävä voi olla on myös tylsyyttä ja mälsää, huono juttu. Ja suomalaiseen sielunmaisemaanhan kuuluu se melankolia, joka aika ajoin väistämättä lankeaa niskaan kuin marraskuun sade. Sitä ei yritetäkään tappaa, sitä pidetään, niinkuin Eppujen biisissä, jonka me kaikki vanhemmat henkilöt ainakin muistamme... :-)
Tämä on muuten todella ärsyttävä blogi. Tekis mieli kommentoida jokaista juttua, vaikka ei millään ehtis. Perhanan manaatti, minkä teit... ;-)
Lähetä kommentti