Mistakohan johtuu etta blogin elvyttaminen uuteen eloon kuukauden kestaneen, aivan fantastisen Suomi-loman jalkeen tuntuu niin mahdottoman ylivoimaiselta urakalta? Mene ja tieda..... Mutta vieläkin olen pienessä kulttuurikohmeessa, sillä paluu paratiisistä puurokattilaan ei ole koskaan helppoa, eikä kai kuulukaan olla.
No, kerrotaan alkuverryttelyna tarina ompelukoneesta, jonka sain vihdoinkin ostettua! Kumpa ompelukonesisaret Suomessa tietaisivat, millaiseen myllytykseen oma lapsoseni on joutunut. Minähän kuulun tahtomattani - ja aika usein tietamattani - sosiaaliluokkaan, johon EI KUULU OMPELUKONEET. Ja silla Sibelius. Ompelukoneisiin yhdistetaan ensinnäkin paaaaaljon tummempi iho, aivan toiset asuinkorttelit, aivan toinen koulutustaso ja aivan toinen silmienväri. Ensimmaisena jouduin selittamaan juurta jaksain kotijoukkueen kapteenille, miksi minun on aivan pakko saada ompelukone. Vaikka kyseessa ei ollut maailman kallein sijoitus, sekä kapteeni että lompakko näyttivät pelästyneiltä. Kun punnersimme kotikadun ylämäkeä ylös, mieheni kysyi puolivitsinä, onko minulla mitaan milla peittaa laatikkoa ettei naapurit ja muut kadunmiehet nakisi mita olemme kantamassa... hohhoijaaaaaa.
Seuraavaksi aloin kertomaan asiasta kodinhoitajille, omalleni joka kay lauantaisin seka mummolassa palveleville kahdelle herttaiselle tädille. Ilmeet olivat valokuvan arvoiset. "Sinä herttainen siniverinen prinsessa osaat muka käyttää ompelukonetta???!!" Ompelukone ja minä on yhdistelma joka lähes murskasi heidän elämänsä arvoperustukset. Voiko mihinkään totuuteen maailmassa enää luottaa?
Sitten alkoi kertominen ystäville. Miespuoliset alkoivat vitsailemaan: "Alatkos myymään housunpunttien lyhennyksiä 15 reaalilla? Mullois pari." Jotkut eivät edes uskoneet että asia on nyt vaan niin, että minulla on ompelukone jota osaan käyttää. Naispuoliset ihmettelivät, että missä pirussa olet oppinut sitä käyttämään?? Jo nyt on kumma.
Tänään luin artikkelin, jossa pitkän uran kehitysyhteistyössä tehnyt kotitalousopettaja saarnasi, kuinka kehitysmaissa tulisi panostaa kaiken muun ohella myös kotitalousneuvontaan. Emäntäkouluissa on läpi Suomen piskuisen historian opittu taloudellista ja kestävää kodinhoitoa ja moisia taitoja pitäisi kehittää myös köyhien maiden nuorten keskuudessa. Itse on tehty vaatteet ja opittu hoitamaan kotitaloutta niillä eväillä mitä kulloinkin on ollut tarjolla. Karmeaa ajatella, miten kauaksi oma sukupolvi (ainakin Riossa) on ajautumassa niistä kodintaidosta, joilla pärjää aina oli sitten työtön tai talvisota.
Ompelukoneeni on nyt aiheuttamassa pienen arvokriisin, sillä se nyt vaan ei käy että vaaleaveriköllä, sinisilmäisellä ja ylemmän keskiluokan korttelissa asuvalla nuorella, ylemmän korkeakoulututkinnon omaavalla naisella on ompelukone ja jota hän kaiken lisäksi vieläpä osaa käyttää. Se ei nyt vaan käy, ei tässä maailmassa.
2 kommenttia:
Joo, eipa taallakaan ompelukonetta saa osata kayttaa... En ole omaa hankkinut, mutta yhdelta kollegalta VIHDOIN kovan kyselyn jalkeen loysin ko. vehkeen. Ihan oli uppo-outo koko sana niin monelle. Ja heti kahden kysymisen jalkeen kollega uskoi, etta TODELLAKIN haluan lainata sita. Ja kylla, osaan kayttaa sita. Han siihen, etta hyva kun osaan, silla han ei osaa! Koska osti sen pari vuotta sitten eika ole kertaakaan kayttanyt. Hohhoijjaa. Pian, todella pian toivottavasti palaan kertomaan seuraavasta ko. kojeeseen liittyvasta sessiosta.
Ja ne pari kertaa kun olen leiponut ystavilleni, olen aiheuttanut SUURTA hammastysta. Mikas ihme se on tiettykaan alueella, jossa hankitaan joku silittamaan alusvaatteetkin. Uusavuttomuuteen tama paikka laiskistaa! Sita vastaan taistelessa, Rioa morjestaen, r.
Joo, toi on hyvä ostaa kone, jota ei edes osaa käyttää....niinkö mitä varten? Joo ja, leipominen, mitäs se muka on?? Olen aiheuttanut melkein sydänkohtauksia ystäville viemällä lämpimän leivän.
Tästä kun vielä mennään alemmas niin kohta on vedenkeittäminenkin siinä ja siinä....saattaa palaa nääs pohjaan!
Lippu korkealla, kauniisti itse ommeltuna ja liehuen!!
Lähetä kommentti