Viime aikoina olen miettinyt kovasti portugalinkielta ja sen suhdetta elamaan ulkomaalaisena. Kun muuttaa vieraaseen maahan, ulkomaalaisuus on alussa ennenkaikkea vieraita paikkoja, vieraita ihmisia ja niiden kummankin valloittamista. Sitten pikkuhiljaa paikat tulevat tutummiksi, enaa ei eksy saati tarvitse karttaa, lahimarketissakin jo morjestetaan. Vähitellen alkaa tutustumaan ihmisiin, saamaan uusia ystavia ja keräämään elämän reissuvihkoon monen monta yhteistä tarinaa, seikkailua ja elämystä. Sitten kun se paikallinen kielikin alkaa taipumaan omassa suussa tilanteessa kuin tilanteessa, alkaa elämässä olla aika lailla palaset kohdillaan. Mutta tässä kohtaa alkaa kiirastuleni ulkomaalaisena. Nimittäin vasta kun ymmartaa kielta tajutakseen kuinka paljon tajuaa, ymmärtää mitä on vielä tajuamatta.
Kieli on aivan uskomaton kulttuurin, mentaliteetin, historian ja tiedon lähde. Minulla on opintolistalla menossa jo neljäs vieras kieli (tosin kaikki edelliset eivät ole säilyneet kovalevyllä), mutta tällä kertaa kyse ei todellakaan ole vain kieliopista, kielen käyttämisestä, ymmärtämisestä tai ymmärretyksi tulemisesta. Kyse on elämisestä. Olen vasta taalla tajunnut, miten iso haaste on oppia elämään, tuntemaan ja kokemaan vieraalla kielellä.
Saattaa olla kohtalon ivaa, mutta kohdalleni on osunut maa, jossa kieli rehottaa kuin raeruoho ja sanakirjan saa useasti viskata iiron käkkärälle verbien merkityksiä selvitellessä. Voitte vain kuvitella kansan, joka rakastaa puhumista, vitsailee leikkisästi ihan mistä tahansa aiheesta ja keksii mitä uskomattomampia tapoja ilmaista asioita. Suu auki kuuntelen, kuinka "joku nielaisi sammakon ja päätyi potkaisemaan ämpäriä" tai "halasi ensin krokotiilia ja tukehdutti sitten hanhen" tai joku sanoo olevansa pantterin ystävä, antavansa keittoa ja maksavansa apinan keskellä normaalia kahvipöytäkeskustelua. Puhumattakaan esimerkiksi kaikista sävyeroista mitä tulee äänenpainoon, tai inho-diminutiivista, joka antaa sanalle aina yhden tai useamman lisämerkityksen. Ja siihen päälle laitetaan vielä kulttuurista ja pitkästä historiasta tulevat lisämerkitykset niin hohhoijaaaa, meikäläistä viedään kuin kuoriämpäriä! Mutta kielenopiskelu on hauska arkeen kuuluva haaste, joka laittaa aivosoluni sambaamaan iloisesti joka päivä. Ja toki olen paljon jo oppinut, muun muassa jos hommat menee päin mäntyä ne joko "tanssi", "sambasi" "sotkeentui tahmealla aineella" tai "antoi pehmeän".
Taidan muuten alkaa kääntämään suomen kielen kukkasia portugaliksi ja käyttämään niitä. Kenties joku päivä joku ulkomaalainen saa ihmetellä Brasiliassa että minkä ihmeen takia sitä mennään päin prinkkalaa. Ja sama toisinpäin, ehkäpä me ulkosuomalaiset voisimme kantaa kortemme kekoon ja tutustuttaa suomalaiset uusiin kielen kaunokaisiin. Esimerkisi sen sijaan että ollaan humalassa, voitaisiin ihan hyvin olla "pellen kädellä". Ja eläkkeellelähtö, senhän voi ihan hyvin sanoa otsikon lauseen tapaan. Vai olisiko Suomen kohdalla kenties parempi sanoa "luistimet"?
Netistä löytyy pitkiä listoja portugalin sanonnoista selityksineen:
http://pt.wikipedia.org/wiki/Lista_de_g%C3%ADrias
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti