Takana on viidennet Rio de Janeiron kuuluisat karnevaalit. Huh huh. Terveys niiden aikana meni (niin kuin huomasin monella muullakin menneen) mutta kun tarkemmin alkaa miettimään minkälaisissa paikoissa reilun viikon rymyää niin tajuaa että sekoaa solut vähemmästäkin. Mutta kaikesta kivasta kuuluukin maksaa kunnon hinta. Mutta täytyy sanoa, että erityisesti karnevaalien aikana huomaan, että olen jo osa tätä iloista suloisensekavaa kansaa. Karnevaalien henkeen kuuluu unohtaa yksilöllisyys, ja muistaa, kuinka kivaa on olla osa massoja. Siis MASSOJA. Siis nyt puhutaan sadoista tuhansista ihmisistä. Isoimmassa katukulkueessa oli tänä vuonna miljoona ihmistä, ja kysyn vaan mistä löytyy riittävän iso katu moiselle massalle, ei mistään! Ja kun olemme kesäisen paahtavan auringon alla, kuumuus satojen tuhansien ihmisten keskellä, keskustan betoniviidakossa, muistuttaa hetkeä jolloin normaalisti lähtisi saunasta järveen. Vaan eipä lähdetä, sen sijaan hypitään tuntikausia ja tauotta ympärillä oleviin ihmisiin liiskaantuneena, juodaan olutta, ollaan kaikkien ystäviä ja lauletaan sydämen kyllyydestä ison kuorma-auton lavalta rummutettavia ikisambahittejä -ja ollaan onnellisempia kuin jänikset porkkanamaalla! Tätä jatkuu siis puolitoista viikkoa ja Riosta löytyy viikon aikana satoja katukulkueita, aamusta iltaan. Katukulkueiden nimissä ei ole mielikuvitusta säästelty: “Sympatia on melkein rakkautta”, “Jos et halua antaa, niin lainaa edes”, “ Mitä pas… tämä on?”, “Imee mutta ei kuolaa”, “Kristuksen kainalo”, “Tämä on hyvä mutta kukaan ei tiedä sitä”, “Taivas maan päällä”. Esimerkiksi Kristuksen kainalo kulkee tästä meidän kodin läheltä, sillä asumme kirjaimellisesti sen kuuluisan kristuspatsaan oikean käden alapuolella, eli kainalossa.
Kokonaan toinen juttu on sitten se kuuluisin kulkue, jonka meheviä mulatteja näkyy Suomenkin televisiosta. Kyseessähän on eri sambakoulujen välinen kilpailu, joka käydään kolmen illan-yön aikana, ja niihin löytää tiensä yhteensä vain n. 250 000 ihmistä. Pikkujuttu katukulkueisiin verrattuna, eikä siellä kovallakaan hyppimisellä pääse edes terveydestään.
Ja ikään kuin katukulkueet ei vielä riittäisi, niin karnevaalien aikana käydään myös loppuottelut osavaltioiden jalkapallomestaruuksista. Ja nyt ollaan tulossa aiheeseen, josta tulen vielä monta kertaa kirjoittamaan blogissani. Mutta tässä kohtaa vain lisäyksenä edelliseen, että jos olisit mahdollisesti eksynyt mieltämään itsesi uudestaan uniikiksi yksilöksi, niin stadikalla löydät taas turvallisen paikkasi vellovasta massasta: ahtaudut 80 000 ihmisen kanssa sen saman kuuman auringon alle huutamaan, pomppimaan ja laulamaan, liiskaantuneena muihin kannattajiin. Moista hurmosta ei löydy edes herättäjuhlilta. Ja täytyy tunnustaa nyt, pitkän juhlinnan päätyttyä, karnevaaliflunssan jo ollessa lopuillaan ja Botafogon voitettua mestaruusfinaali että olo on tosiaan kuin jäniksellä porkkanamaalta palatessa!
Kuuluisa Maracanã ja 80 000 oikeaan joukkueeseen keskittynyttä silmäparia.
2 kommenttia:
Ihmismassa - ah, mikäpä sen ihanampi paikka olla! Mutta siitä huolimatta - Go Botafogo! Ja Go Karnevaali! Ihanupeeta tämä uusi ploki, GO! Pysyttelen ihavvarmasti kanavalla.
Majita!! Onpas hienoa kuvausta.. tulee elävästi mieleen ne kaksi omaa karnevaaliani.. tosin molemmissa olin aika tavalla ruma jäniksenpoikanen - sillä porkkanamaalla - jos näin voi sanoa.
Tuli ihan kaihoa siihen kuumuuteen kun täällä viinilasin ääressä hämärtyvässä opiskelijapoksissa lukee tenttiin ja odottelee naista tulevaksi..
Lisää kertomuksia odotellen!! ^^
Lähetä kommentti