Ompelukoneen aiheuttama arvokriisi.

Mistakohan johtuu etta blogin elvyttaminen uuteen eloon kuukauden kestaneen, aivan fantastisen Suomi-loman jalkeen tuntuu niin mahdottoman ylivoimaiselta urakalta? Mene ja tieda..... Mutta vieläkin olen pienessä kulttuurikohmeessa, sillä paluu paratiisistä puurokattilaan ei ole koskaan helppoa, eikä kai kuulukaan olla.

No, kerrotaan alkuverryttelyna tarina ompelukoneesta, jonka sain vihdoinkin ostettua! Kumpa ompelukonesisaret Suomessa tietaisivat, millaiseen myllytykseen oma lapsoseni on joutunut. Minähän kuulun tahtomattani - ja aika usein tietamattani - sosiaaliluokkaan, johon EI KUULU OMPELUKONEET. Ja silla Sibelius. Ompelukoneisiin yhdistetaan ensinnäkin paaaaaljon tummempi iho, aivan toiset asuinkorttelit, aivan toinen koulutustaso ja aivan toinen silmienväri. Ensimmaisena jouduin selittamaan juurta jaksain kotijoukkueen kapteenille, miksi minun on aivan pakko saada ompelukone. Vaikka kyseessa ei ollut maailman kallein sijoitus, sekä kapteeni että lompakko näyttivät pelästyneiltä. Kun punnersimme kotikadun ylämäkeä ylös, mieheni kysyi puolivitsinä, onko minulla mitaan milla peittaa laatikkoa ettei naapurit ja muut kadunmiehet nakisi mita olemme kantamassa... hohhoijaaaaaa.

Seuraavaksi aloin kertomaan asiasta kodinhoitajille, omalleni joka kay lauantaisin seka mummolassa palveleville kahdelle herttaiselle tädille. Ilmeet olivat valokuvan arvoiset. "Sinä herttainen siniverinen prinsessa osaat muka käyttää ompelukonetta???!!" Ompelukone ja minä on yhdistelma joka lähes murskasi heidän elämänsä arvoperustukset. Voiko mihinkään totuuteen maailmassa enää luottaa?

Sitten alkoi kertominen ystäville. Miespuoliset alkoivat vitsailemaan: "Alatkos myymään housunpunttien lyhennyksiä 15 reaalilla? Mullois pari." Jotkut eivät edes uskoneet että asia on nyt vaan niin, että minulla on ompelukone jota osaan käyttää. Naispuoliset ihmettelivät, että missä pirussa olet oppinut sitä käyttämään?? Jo nyt on kumma.

Tänään luin artikkelin, jossa pitkän uran kehitysyhteistyössä tehnyt kotitalousopettaja saarnasi, kuinka kehitysmaissa tulisi panostaa kaiken muun ohella myös kotitalousneuvontaan. Emäntäkouluissa on läpi Suomen piskuisen historian opittu taloudellista ja kestävää kodinhoitoa ja moisia taitoja pitäisi kehittää myös köyhien maiden nuorten keskuudessa. Itse on tehty vaatteet ja opittu hoitamaan kotitaloutta niillä eväillä mitä kulloinkin on ollut tarjolla. Karmeaa ajatella, miten kauaksi oma sukupolvi (ainakin Riossa) on ajautumassa niistä kodintaidosta, joilla pärjää aina oli sitten työtön tai talvisota.

Ompelukoneeni on nyt aiheuttamassa pienen arvokriisin, sillä se nyt vaan ei käy että vaaleaveriköllä, sinisilmäisellä ja ylemmän keskiluokan korttelissa asuvalla nuorella, ylemmän korkeakoulututkinnon omaavalla naisella on ompelukone ja jota hän kaiken lisäksi vieläpä osaa käyttää. Se ei nyt vaan käy, ei tässä maailmassa.

Alotetaan taas uudestaan, vaikka lainauksella.

-- written by Max Ehrmann in the 1920s --

Go placidly amid the noise and the haste,
and remember what peace there may be in silence.

As far as possible, without surrender,
be on good terms with all persons.
Speak your truth quietly and clearly;
and listen to others,
even to the dull and the ignorant;
they too have their story.
Avoid loud and aggressive persons;
they are vexatious to the spirit.

If you compare yourself with others,
you may become vain or bitter,
for always there will be greater and lesser persons than yourself.
Enjoy your achievements as well as your plans.
Keep interested in your own career, however humble;
it is a real possession in the changing fortunes of time.

Exercise caution in your business affairs,
for the world is full of trickery.
But let this not blind you to what virtue there is;
many persons strive for high ideals,
and everywhere life is full of heroism.
Be yourself. Especially do not feign affection.
Neither be cynical about love,
for in the face of all aridity and disenchantment,
it is as perennial as the grass.

Take kindly the counsel of the years,
gracefully surrendering the things of youth.
Nurture strength of spirit to shield you in sudden misfortune.
But do not distress yourself with dark imaginings.
Many fears are born of fatigue and loneliness.

Beyond a wholesome discipline,
be gentle with yourself.
You are a child of the universe
no less than the trees and the stars;
you have a right to be here.
And whether or not it is clear to you,
no doubt the universe is unfolding as it should.

Therefore be at peace with God,
whatever you conceive Him to be.
And whatever your labors and aspirations,
in the noisy confusion of life,
keep peace in your soul.

With all its sham, drudgery, and broken dreams,
it is still a beautiful world.
Be cheerful. Strive to be happy.

Suomessa.

Aina Suomeen tullessani huomaan että olen aivan kasvanut aivan piloille Brasiliassa. Elän jossain mielikuvitusmaailmassa, nimeltään Brasilia, jossa kaikki ovat aivan liian ystävällisiä, huumorintajuisia, nauravia, hymyilevia ja auttavaisia. Todellinen maailma ei oikeasti ole sellainen, ja se tuppaa hieman yllättämään, kun matkaan mielikuvitusmaailmastani todellisuuteen.

Suomeen tulo palauttaa mieleeni myös sen, että olen unohtanut kokonaan, miten kylmä todellisuudessa on. Mielikuvitusmaailmassani on aina mukavan lämmin ilma ja sempä takia vaatteeni ovat aivan vääriä todellisuudessa elämiseen.

Jotain samaakin niissä kahdessa maailmassa on. Todellisuudessa (tai ainakin Helsingissä) kaduilla on ihan yhtä paljon roskia kuin mielikuvitusmaailmassani. On myös kerjäläisiä ja paljon ihmisiä joilla on ongelmia. Jotenkin saa olon tuntumaan kotoiselta.

taikasauva takataskussa ja yksi kadonnut kone.

Aamulla satoi painavia pisaroita. Uutinen kadonneesta lentokoneesta iski kylkiluiden väliin ja kovaa, sillä neljän päivän päästä on minun vuoro, samalla lentoyhtiöllä ja samalla reitillä. Kuinka monta kertaa minä ja niin monet ystäväni niin monen monta kertaa ovat lentäneet saman reitin ja samalla lentoyhtiöllä. Yhteys asioiden välillä shokeeraa. Todennäkoisyys sille, että joku itselleni rakas ihminen (tai jopa minä) olisi ollut kadonneessa koneessa pysäyttää eniten.

Vaikka virallista listaa matkustajista ei olla iltaan mennessä tiedotettu, täkäläiset sivut ovat jo julkaisseet 50 brasilialaisen matkustajan nimet, monista on julkaistu jo valokuva, ammatti ja matkan tarkoitus. On muun muassa häämatkalaisia, yliopiston opettajia, kansainvälisten yhtiöitten johtajia, duunareita, laulaja, toimittaja, poliitikon avustaja, meritutkija ja jopa Rion kansallisteatterin orkesterin entinen johtaja. Kunnon draaman ainekset. Ihmisiä, joiden tarinat täyttävät lehtien sivut, televisiokananat ja radioaallot. Kukaan ei juuri nyt mieti, kuinka paljon ihmisiä kuolee tässä kaupungissa harhaluoteihin. Ne sadat ihmiset, jotka mainitaan lehtien sivuilla vain nimettöminä uhreina.

Eniten tässä tragediassa on häkellyttänyt tarinat niistä, jotka syystä taikka toisesta eivät nousseet tuohon koneeseen. Muun muassa yksi mies oli tyypilliseen brasilialaiseen tapaan lähtenyt lentokentälle aivan liian myöhään. Pakotti taksimiehen kaahaamaan kuin raivopää ja seurauksena oli mikäs muukaan kuin kunnon kolari ja lennolta myöhästyminen. Tajuttuaan myöhemmin, miten onnekkaasta tapahtumasta oli kyse, mies oli purskahtanut itkuun, etsinyt taksimiehen käsiinsä ja luvannut ostaa hänelle uuden auton.

Miten mahtava ja sanoinkuvaamaton täytyykään olla tunne siitä, kun täysin vieraat ihmiset puuttuvat elämäämme kuin jollain taikasauvalla ja estävät tragedian, jonka olimme tietämättämme merkanneet kalenteriin. Onhan elämää kiva suunnitella eteenpäin, mutta taikasauvoja kannattaa kunnioittaa, ei koskaan tiedä milloin moinen heiluu oman nenän edessä.

Ne 200 kanavaa.

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten viime aikoina on tullut katottua televisiota, ja paljon. Osasyyna on tosin viikonlopun mittainen kuumeileva flunssa, jolla oli helppo perustella liiallinen töllötys.

Mitas televisiosta on nähty:

1. Ferrarin kokoaminen jokaista vaihetta myoten. (Ja ferrarin nahkasisustuksien pikkutarkkaan leikkaamiseen kaytetaan fiskarsseja!!!)

2. Dokkari afrikkalaisten timanttien kaupankayntiin liittyvasta vakivallasta ja rikollisuudesta. (Ja siihen loppui haikailuni yhden timantin saamiseksi vihkisormukseeni.)

3. Tositarinoihin perustuva elokuva Hutujen ja Tutsien keskinäisestä verilöylystä Ruandassa. (järkyttävä tarina YK:n avuttomuudesta.)

4. Amerikkalainen pinnallinen keskusteluohjelma aiheesta "Miten estää kouluampumiset?".
("You have 5 min to tell us about your daughters death in the Columbine and then we'll go on a comercial brake.")

5. Dokumentti kengurujen arkielämästä.

6. Dokumentti keskiajalla käytetyistä kidutusvälineistä. (psykiatrien hullut päivät, asiakkaita joka hallinnossa)

7. Elokuva miehestä joka ajoi päältäajettavalla ruohonleikkurilla 500km vanhaa veljeä tapamaan.

8. Dokumentti maailman vaarallisimmista käärmeistä ja miten niiden myrkyt vaikuttavat. (Hups, koko käsi luineen päivineen muuttui kudosnesteeksi parissa päivässä!)

Televisiosta pursuaa tietoa niin etta aivosolut sambaavat. 200 kanavalla on ihan selvä addiktoiva vaikutus, Discoveryt ja National geographyt lähettävät aivan liian mielenkiintoisia dokkareita uteliaalle ihmiselle. Onneksi ensi viikolla otetaan tuulta siipien alle ja lennetään Suomeen kanavia karkuun. Huh.

Pieni ihminen vs. markkinavoimat

Täällä on markkinavoimille annettu pikkusormi, sitten käsivarsi ja no, menkööt loputkin. Kuluttajansuojalaki?? Taitaa se jossain kirjahyllyssä pölyttyvässä opuksessa olla präntättynä.

Mutta kuten kunnon kilpailuun kuuluu, paras voittakoon, ja ainakin eilen se oli kuluttaja!! Nimittäin meillä on ollut 3 kuukauden ajan ongelmia digiboksin kanssa. Signaali katkeilee, esimerkiksi jalkapallon katselusta ei tule mitään kun kulmapotkusta näkee vain alun vauhtiaskeleet ja seuraavaksi hurrauksen, bittitaivas ahmaisi loput. Sama yhtiö tarjoaa myös lankapuhelimen ja netin, jotka toimivat lähes moitteettomasti. Mutta silti, valituksen paikka.

Tässä maassa on oltava sinnikäs, mikäli aikoo yksinään voittaa taistelun isoa, lähes monopoliasemassa olevaa kanavayhtiötä vastaan. Mieheni oli soitellut heille aikaisemmin jo kahteen kertaan , huonolla taktiikalla: ne kaksi puhelua päättyivät siihen, että mieheni lähetti heidät tunkemaan asioita sinne minne aurinko ei paista. Ei hyvä. Ystävällinen asiakaspalvelija oli tarjonnut 3 euron alennusta 70 euron laskuun.

Kolmannella kerralla mieheni tajusi kuinka pitkälle on mentävä. Nimittäin asiakaspalvelun strategia on kunnon sotataktiikkaa: ensiksi lähetetään tulilinjalle ne puupäät, jotka eivät tiedä mistään mitään ja yrittävät väsyttää asiakkaan turhilla kysymyksillä ja aikaavievällä jutustelulla.
Kunnon uhkailu ja puhelu siirtyy raskaammin varustetulle sotilaalle. Siinä vaiheessa asiakkaan on oltava päättäväinen ja vaatia sopimuksen päättämistä ja kertoa, kuinka huonosta palvelusta on kyse.

Jaaha, "nyt juuri näenkin tästä koneelta että me voisimme tarjota teille parempaa nettiyhteyttä ilmaiseksi". EI. Nyt on oltava tiukkana: "En halua, haluan eroon tästä firmasta, nettinopeus ei poista sitä tosiasiaa etta 3 kk ajan palvelu on ollut hävettävän huonoa. Ja itse asiassa haluan lopettaa myös firmani sopimuksen teidän kanssa." Pieni valehtelu ei ole haitaksi, päinvastoin!

Asiakaspalvelija heittää vielä pelotteen: "No, alan nyt kirjoittamaan tätä lopettamissopimusta" toivoen, että asiakas ei ollut tosissaan ja pelästyisi. Siihen kuuluu vastata: "No HYVÄ!"

Jaaha, puhelu täytyykin yllättäen siirtää seuraavalle, vielä raskaammin aseistetulle.
"Hyvä asiakas, olemme erittäin pahoillamme. Me voisimme tarjota teille seuraavat 3 kuukautta puoleen hintaan, ja antaa ilmaiseksi kaikki 200 kanavaa, sekä maksulliset elokuvakanavat sekä nostaa nettinopeus 6 gigaan ilmaiseksi".

Nyt on oltava erittäin kovana. " Ei, haluan teistä EROON, mitä lauseen kohtaa et ymmärrä??!!!" Asiakaspalvelija pelästyy ja siirtää puhelun heti seuraavalle, ilmeisesti apinalauman johtajalle.
"Hyvä asiakas, jos todella haluatte siirtyä toiselle palveluntarjoajalle, me lupaamme tarjota kilpailevan yrityksen tarjouksen puoleen hintaan ja lisäksi siihen päälle ilmaiseksi 200 kanavaa ja nopea nettiyhteys."

Mieheni jatkaa heidän kiduttamistaan: "Pieni hetki, minun täytyy konsultoida vaimoani", ja antaa asiakaspalvelijaparan täristä puhelimessa hieman pidempään.

"No selvä, lupaan olla teillä seuraavat 3 kuukautta luvattujen alennuksien kera ja jos palvelu ei parane, haluan sopimuksen päättyvän välittömästi".

Asiakaspalvelija sai vielä sanottua: "No 3 kuukaudenkin jälkeen haluamme edelleen tarjota puolet kilpailevan yrityksen tarjouksesta."

Jaaa-a, mitä sanoinkaan täkäläisestä asiakasystävällisestä kulttuurista? Asiakas on aina oikeassa, mutta taktiikka pitää olla hiottuna, niinkuin missä tahansa sodassa!

Maailman kaunein kaupunki.

Kipusin kauniina sunnuntaina Rion korkeimmalle nyppylälle, nimeltään Pico da Tijuca. 2o minuuttia puskettiin autolla sademetsän keskelle, ja sen jälkeen puolisentoista tuntia nousua pitkin pieniä sademetsän polkuja. 900 metrin korkuiselta nyppylältä avautui 360 asteen verran aivan henkeäsalpaavia maisemia! Heräsin taas huomaamaan, kuinka Rio on todellakin nimensä veroinen kaupunki, "cidade maravilhosa", eli "haltioittava kaupunki" (suoraan sanakirjasta).
Miljoonakaupunkia syleilee valtavat sademetsät, vuoret, valtavat kalliokivet, järvi ja meri. Puhumattakaan vuorenhuipulla seisovasta Jeesus-patsaasta. Tai auringosta.
Veikkaan, että joutuu aika kauan etsimään, jotta löytäisi maailmasta toisen kaupungin, joka olisi visuaalisesti yhtä vaikuttava yhdistelmä suurkaupungin kerrostaloja, vettä, metsää ja kallioita.

Jaa-a, melkein neljä vuotta siihen meni, että kotiuduin oikeasti Rioon ja aloin olemaan ylpeä uudesta kotikaupungistani. Ja nykyään en osaa edes sanoa, kummasta olen ylpeämpi, kaupungista vai sen asukkaista.