Murehtiminen.

Etukäteismurehdinta. Joko olen siinä todella hyvä, tai sitten brasiliaiset syntyvät joku ihmeellinen siru päässään, joka estää kaikentyyppisen etukäteismurehdinnan. Olenkin päättänyt ottaa tulevan asuntoremontin peruskurssina opintielläni kohti brasilialaistumista tässäkin asiassa. Jo pelkkä remontin suunnittelu on tarjonnut aikamoiset kotiläksyt. Remonttireiska käväisi meidän kanssa asunnolla, ei merkinnyt mitään ylös, katseli paikkoja ylimalkaisesti, ja heivautti ilmaan hinnan, joka lähti halpuudessaan kyllä aika kauaksi maanpinnasta. Asunnon omistaja maksaa remontin, mutta sille on tarkka yläraja, ja nyt taistelen täysillä sitä murehdintaa vastaan, että pystytäänko budjettiin sisällyttämään kaikki tarpeellinen. Viisas mieheni vaan toistelee, että "deixa que eu me preocupo" eli jätä asia minun murehdittavakseni. Mutta murheenani on juuri se, että tiedän, ettei se sitä murehdi. Tuntuu siltä, että me suomalaiset luulemme, että mitä enemmän asioita murehdimme etukäteen, sitä varmemmin mikään ei mene pieleen.
Kaikkien hupaisinta tässä brasilialaisten murehdittomassa maailmassa on se, että asiat todellakin aina lutviutuvat parhain päin. Aika usein vasta viime tingassa, mutta mitäs väliä sillä on, kun ennen sitä kukaan ei ole jaksanut asian eteen murehtia.
Ahhh, ompa tässä taas oppituntia kerrakseen. Mutta tämän haluan oikeasti oppia, sillä ei ole mitään naurettavampaa kuin olla se ainoa Erkki, joka huolehtii asioista etukäteen. Suomessa se on joukkokokemus ja osa kollektiivista identiteettiä, mutta täällä sitä on asian kanssa ihan ypöyksin.

Blogi uuteen nousuun.

Nyt taytyy oikeasti ottaa itsea niskasta kiinni, muuten tama blogi näivettyy ennenkuin edes on paassyt kunnon kasvuikaan. Ajattelin samalla etta omaa rimaa on alennettava, ja alettava kirjoittamaan myos paljon arkisemmista asioista. Ei vaan aina jaksa odottaa niiden hienoimpien ajatusten ilmaantumista, varsinkin kun joskus niita ei vaan tule vaikka kuinka odottaisi.

Mielessa on pyorinyt viime aikoina asuntoasiat ja se heinakuun alusta lahtien alkanut tyonhaku. Yhta hakua tamanhetkinen elama, ja kovasti jo odotan sita vaihetta kun elama tuntuisi vahan staattisemmalta. No, asuntoasiat nayttaisi olevan onnellisesti siina pisteessa, etta uusi ihana koti on loytynyt, ja pienen rempan jalkeen muutto olisi edessa lokakuun loppupuolella. Tyonhaku sen sijaan jatkuu ja jatkuu....

Mistas Brasiliassa puhutaan talla hetkella? No, vaikka maailmalla eletaan taloudellista kriisia, taalla on poliitikkojen paat lyoty yhteen pohtimaan, mihin kaikkeen viime vuosien öljylöydöistä saatavat miljardit tulisi sijoittaa. Siis ongelma tuokin, ylimaarainen raha! Eri alojen ministerit tietysti puolustavat omaa aluettaan ja vakuuttelevat kuinka tieteen/koulutuksen/terveydenhuollon/urheilun/kulttuurin/teknologian/energiatuotannon/ympariston pitaisi saada kunnon pala kakusta. Lula myos painotti kuinka iso osa rahasta tulisi sijoittaa ulkomaille -tuottamaan lisaa rahaa. Rupesin miettimaan tata asiaa ihan humanistille simppelista nakokulmasta, taloustieteilijoista viis. Sen sijaan etta raha sijoitetaan maan rajojen ulkopuolelle tuottamaan LISAA rahaa, miksei Brasilia voisi kerrankin olla viisas ja sijoittaa kunnon naisen tavoin ITSEENSA. Se on kuin rahaa laittaisi pankkiin. Julkinen terveydenhuolto ja sairaalat kuntoon, kouluihin laadukas opetus ja virallinen minimipalkka 500 reaalista 1000 reaaliin. Voi harmi kun en ole tämän maan diktaattori!

Karnevaalitkin on lahestymassa ja virallinen ohjelma on jo julkaistu! Oma valmentautuminenkin on alkanut - sambatanssitunneilla! Ensimmaisen tunnin saldona oli havainto, ettei samba lähdekään jaloista, vaan korvien välistä!! Opettajana oli maailman parhaimman ryhdin ja säteilevimmän hymyn omaava muodokas mulattinainen, joka opetti etta sambaus lahtee upeasta ryhdista ja hymysta, jotka taas lahtevat ajatuksesta että "Olen erityinen!" Palasin tunnilta kotiin aivan selkää särkevän ryhdin kera ja kivan hymyn kera :) Taytyy olla tarkkana ettei ne karkaa arjen puserruksessa...

Ompelukoneen aiheuttama arvokriisi.

Mistakohan johtuu etta blogin elvyttaminen uuteen eloon kuukauden kestaneen, aivan fantastisen Suomi-loman jalkeen tuntuu niin mahdottoman ylivoimaiselta urakalta? Mene ja tieda..... Mutta vieläkin olen pienessä kulttuurikohmeessa, sillä paluu paratiisistä puurokattilaan ei ole koskaan helppoa, eikä kai kuulukaan olla.

No, kerrotaan alkuverryttelyna tarina ompelukoneesta, jonka sain vihdoinkin ostettua! Kumpa ompelukonesisaret Suomessa tietaisivat, millaiseen myllytykseen oma lapsoseni on joutunut. Minähän kuulun tahtomattani - ja aika usein tietamattani - sosiaaliluokkaan, johon EI KUULU OMPELUKONEET. Ja silla Sibelius. Ompelukoneisiin yhdistetaan ensinnäkin paaaaaljon tummempi iho, aivan toiset asuinkorttelit, aivan toinen koulutustaso ja aivan toinen silmienväri. Ensimmaisena jouduin selittamaan juurta jaksain kotijoukkueen kapteenille, miksi minun on aivan pakko saada ompelukone. Vaikka kyseessa ei ollut maailman kallein sijoitus, sekä kapteeni että lompakko näyttivät pelästyneiltä. Kun punnersimme kotikadun ylämäkeä ylös, mieheni kysyi puolivitsinä, onko minulla mitaan milla peittaa laatikkoa ettei naapurit ja muut kadunmiehet nakisi mita olemme kantamassa... hohhoijaaaaaa.

Seuraavaksi aloin kertomaan asiasta kodinhoitajille, omalleni joka kay lauantaisin seka mummolassa palveleville kahdelle herttaiselle tädille. Ilmeet olivat valokuvan arvoiset. "Sinä herttainen siniverinen prinsessa osaat muka käyttää ompelukonetta???!!" Ompelukone ja minä on yhdistelma joka lähes murskasi heidän elämänsä arvoperustukset. Voiko mihinkään totuuteen maailmassa enää luottaa?

Sitten alkoi kertominen ystäville. Miespuoliset alkoivat vitsailemaan: "Alatkos myymään housunpunttien lyhennyksiä 15 reaalilla? Mullois pari." Jotkut eivät edes uskoneet että asia on nyt vaan niin, että minulla on ompelukone jota osaan käyttää. Naispuoliset ihmettelivät, että missä pirussa olet oppinut sitä käyttämään?? Jo nyt on kumma.

Tänään luin artikkelin, jossa pitkän uran kehitysyhteistyössä tehnyt kotitalousopettaja saarnasi, kuinka kehitysmaissa tulisi panostaa kaiken muun ohella myös kotitalousneuvontaan. Emäntäkouluissa on läpi Suomen piskuisen historian opittu taloudellista ja kestävää kodinhoitoa ja moisia taitoja pitäisi kehittää myös köyhien maiden nuorten keskuudessa. Itse on tehty vaatteet ja opittu hoitamaan kotitaloutta niillä eväillä mitä kulloinkin on ollut tarjolla. Karmeaa ajatella, miten kauaksi oma sukupolvi (ainakin Riossa) on ajautumassa niistä kodintaidosta, joilla pärjää aina oli sitten työtön tai talvisota.

Ompelukoneeni on nyt aiheuttamassa pienen arvokriisin, sillä se nyt vaan ei käy että vaaleaveriköllä, sinisilmäisellä ja ylemmän keskiluokan korttelissa asuvalla nuorella, ylemmän korkeakoulututkinnon omaavalla naisella on ompelukone ja jota hän kaiken lisäksi vieläpä osaa käyttää. Se ei nyt vaan käy, ei tässä maailmassa.

Alotetaan taas uudestaan, vaikka lainauksella.

-- written by Max Ehrmann in the 1920s --

Go placidly amid the noise and the haste,
and remember what peace there may be in silence.

As far as possible, without surrender,
be on good terms with all persons.
Speak your truth quietly and clearly;
and listen to others,
even to the dull and the ignorant;
they too have their story.
Avoid loud and aggressive persons;
they are vexatious to the spirit.

If you compare yourself with others,
you may become vain or bitter,
for always there will be greater and lesser persons than yourself.
Enjoy your achievements as well as your plans.
Keep interested in your own career, however humble;
it is a real possession in the changing fortunes of time.

Exercise caution in your business affairs,
for the world is full of trickery.
But let this not blind you to what virtue there is;
many persons strive for high ideals,
and everywhere life is full of heroism.
Be yourself. Especially do not feign affection.
Neither be cynical about love,
for in the face of all aridity and disenchantment,
it is as perennial as the grass.

Take kindly the counsel of the years,
gracefully surrendering the things of youth.
Nurture strength of spirit to shield you in sudden misfortune.
But do not distress yourself with dark imaginings.
Many fears are born of fatigue and loneliness.

Beyond a wholesome discipline,
be gentle with yourself.
You are a child of the universe
no less than the trees and the stars;
you have a right to be here.
And whether or not it is clear to you,
no doubt the universe is unfolding as it should.

Therefore be at peace with God,
whatever you conceive Him to be.
And whatever your labors and aspirations,
in the noisy confusion of life,
keep peace in your soul.

With all its sham, drudgery, and broken dreams,
it is still a beautiful world.
Be cheerful. Strive to be happy.

Suomessa.

Aina Suomeen tullessani huomaan että olen aivan kasvanut aivan piloille Brasiliassa. Elän jossain mielikuvitusmaailmassa, nimeltään Brasilia, jossa kaikki ovat aivan liian ystävällisiä, huumorintajuisia, nauravia, hymyilevia ja auttavaisia. Todellinen maailma ei oikeasti ole sellainen, ja se tuppaa hieman yllättämään, kun matkaan mielikuvitusmaailmastani todellisuuteen.

Suomeen tulo palauttaa mieleeni myös sen, että olen unohtanut kokonaan, miten kylmä todellisuudessa on. Mielikuvitusmaailmassani on aina mukavan lämmin ilma ja sempä takia vaatteeni ovat aivan vääriä todellisuudessa elämiseen.

Jotain samaakin niissä kahdessa maailmassa on. Todellisuudessa (tai ainakin Helsingissä) kaduilla on ihan yhtä paljon roskia kuin mielikuvitusmaailmassani. On myös kerjäläisiä ja paljon ihmisiä joilla on ongelmia. Jotenkin saa olon tuntumaan kotoiselta.

taikasauva takataskussa ja yksi kadonnut kone.

Aamulla satoi painavia pisaroita. Uutinen kadonneesta lentokoneesta iski kylkiluiden väliin ja kovaa, sillä neljän päivän päästä on minun vuoro, samalla lentoyhtiöllä ja samalla reitillä. Kuinka monta kertaa minä ja niin monet ystäväni niin monen monta kertaa ovat lentäneet saman reitin ja samalla lentoyhtiöllä. Yhteys asioiden välillä shokeeraa. Todennäkoisyys sille, että joku itselleni rakas ihminen (tai jopa minä) olisi ollut kadonneessa koneessa pysäyttää eniten.

Vaikka virallista listaa matkustajista ei olla iltaan mennessä tiedotettu, täkäläiset sivut ovat jo julkaisseet 50 brasilialaisen matkustajan nimet, monista on julkaistu jo valokuva, ammatti ja matkan tarkoitus. On muun muassa häämatkalaisia, yliopiston opettajia, kansainvälisten yhtiöitten johtajia, duunareita, laulaja, toimittaja, poliitikon avustaja, meritutkija ja jopa Rion kansallisteatterin orkesterin entinen johtaja. Kunnon draaman ainekset. Ihmisiä, joiden tarinat täyttävät lehtien sivut, televisiokananat ja radioaallot. Kukaan ei juuri nyt mieti, kuinka paljon ihmisiä kuolee tässä kaupungissa harhaluoteihin. Ne sadat ihmiset, jotka mainitaan lehtien sivuilla vain nimettöminä uhreina.

Eniten tässä tragediassa on häkellyttänyt tarinat niistä, jotka syystä taikka toisesta eivät nousseet tuohon koneeseen. Muun muassa yksi mies oli tyypilliseen brasilialaiseen tapaan lähtenyt lentokentälle aivan liian myöhään. Pakotti taksimiehen kaahaamaan kuin raivopää ja seurauksena oli mikäs muukaan kuin kunnon kolari ja lennolta myöhästyminen. Tajuttuaan myöhemmin, miten onnekkaasta tapahtumasta oli kyse, mies oli purskahtanut itkuun, etsinyt taksimiehen käsiinsä ja luvannut ostaa hänelle uuden auton.

Miten mahtava ja sanoinkuvaamaton täytyykään olla tunne siitä, kun täysin vieraat ihmiset puuttuvat elämäämme kuin jollain taikasauvalla ja estävät tragedian, jonka olimme tietämättämme merkanneet kalenteriin. Onhan elämää kiva suunnitella eteenpäin, mutta taikasauvoja kannattaa kunnioittaa, ei koskaan tiedä milloin moinen heiluu oman nenän edessä.

Ne 200 kanavaa.

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten viime aikoina on tullut katottua televisiota, ja paljon. Osasyyna on tosin viikonlopun mittainen kuumeileva flunssa, jolla oli helppo perustella liiallinen töllötys.

Mitas televisiosta on nähty:

1. Ferrarin kokoaminen jokaista vaihetta myoten. (Ja ferrarin nahkasisustuksien pikkutarkkaan leikkaamiseen kaytetaan fiskarsseja!!!)

2. Dokkari afrikkalaisten timanttien kaupankayntiin liittyvasta vakivallasta ja rikollisuudesta. (Ja siihen loppui haikailuni yhden timantin saamiseksi vihkisormukseeni.)

3. Tositarinoihin perustuva elokuva Hutujen ja Tutsien keskinäisestä verilöylystä Ruandassa. (järkyttävä tarina YK:n avuttomuudesta.)

4. Amerikkalainen pinnallinen keskusteluohjelma aiheesta "Miten estää kouluampumiset?".
("You have 5 min to tell us about your daughters death in the Columbine and then we'll go on a comercial brake.")

5. Dokumentti kengurujen arkielämästä.

6. Dokumentti keskiajalla käytetyistä kidutusvälineistä. (psykiatrien hullut päivät, asiakkaita joka hallinnossa)

7. Elokuva miehestä joka ajoi päältäajettavalla ruohonleikkurilla 500km vanhaa veljeä tapamaan.

8. Dokumentti maailman vaarallisimmista käärmeistä ja miten niiden myrkyt vaikuttavat. (Hups, koko käsi luineen päivineen muuttui kudosnesteeksi parissa päivässä!)

Televisiosta pursuaa tietoa niin etta aivosolut sambaavat. 200 kanavalla on ihan selvä addiktoiva vaikutus, Discoveryt ja National geographyt lähettävät aivan liian mielenkiintoisia dokkareita uteliaalle ihmiselle. Onneksi ensi viikolla otetaan tuulta siipien alle ja lennetään Suomeen kanavia karkuun. Huh.